Ilmastonmuutos on nykyään esillä jokapäiväisessä mediassamme, ja hyvä niin. Edessämme on valtava haaste, joka vaatii jo tällä hetkellä katastrofin ehkäisyn lisäksi siihen sopeutumista. Emme voi täysin estää ilmastonmuutoksen vaikutuksia arkeemme, mutta voimme pienentää pahimpia skenaarioita ja varautua siihen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Suurin rooli tässä on eri valtioiden hallinnoilla, jotka päättävät laeista ja isoista linjoista. Yksittäisen henkilön vaikutusaika on ohi. 

“Mutta eihän se minuun vaikuta” 

Ensin ikävät uutiset: Suomessa on helppo ajatella, ettei ilmastonmuutos vaikuta meihin. Täällä ei todennäköisesti joudu kohtaamaan nälänhädän uhkaa tai miljoonien ihmisten kuolemia, toisin kuin eteläisellä pallonpuoliskolla. Silti suomalaisten kulutus on maailman kärjessä – kulutamme kolminkertaisen määrän luonnonvaroja vuotta kohden siihen nähden, mikä olisi meille kohtuullista kulutusta. Suomi vaikuttaa omalla toiminnallaan siihen, että muualla maailmassa ilmastonmuutos voi tarkoittaa kokonaisten kansakuntien joukkokuolemaa. 

Suomella on mahdollisuus olla edelläkävijä 

Sitten hyviä uutisia: Suomella on mahdollisuus olla edelläkävijä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Suomessa on paitsi osaamista ja teknologiaa innovatiivisten ratkaisujen kehittämiseen, myös hyvinvointia ja taloudellisia resursseja tutkimustyöhön laitettavaksi. Yliopistotutkimus on korkeatasoista, ja pohjoinen ilmasto pakottaa ymmärtämään, että energia on arvokasta eikä sitä tulisi käyttää epätehokkaasti. Talven ajan lämmityskustannukset muodostavat Suomessa merkittävän osan energiankulutuksesta, sillä harva pärjää lämmittämättömässä talossa paukkupakkasilla. 

Edelläkävijyyttä voidaan pitää Suomelta moraalisena velvollisuutena, mutta ilmastotutkimuksen motiiviksi voidaan nostaa myös taloudellinen hyöty ja Suomen vienti. Pohjoisen sijaintimme takia emme voi olla maatalousvientivalta, ja tulevaisuudessa metsiä on hakattava entistä rajatummin. Suomen suurimmat vientivaltit liittyvät teknologiaan, innovaatioihin ja osaamiseen. Jos Suomi investoi tässä vaiheessa menetelmiin, joilla voidaan minimoida ilmastonmuutoksen aiheuttamia tuhoja, on vientituote valmiina siinä vaiheessa kun tuhot alkavat muuttua todellisuudeksi. 

Omavaraisuus ruoantuotannossa 

Historiastamme tiedämme, että Suomi ei olisi kyennyt kasvamaan asukasluvultaan näin isoksi ilman ruoantuontia ulkomailta. Satokausi on lyhyt ja kesät viileitä verrattuna moniin muihin maihin. Jos kauppayhteydet katkeaisivat syystä tai toisesta, moni nääntyisi nälkään. Tämän tosiasian tunnustaminen on kehittänyt Suomesta diplomaattisen valtion, joka tunnetaan maailmalla hyvistä neuvottelijantaidoistaan sekä yhteistyöhalukkuudestaan. Globalisoituvassa maailmassa on tehtävä yhä enenevässä määrin yhteistyötä yleisen hyvän lisäämiseksi ja takaamiseksi. 

Tässäkin asiassa ennaltaehkäisy on halvempaa ja tehokkaampaa kuin ongelmien korjaaminen jälkikäteen. Jos viljelyskelpoisen maan annetaan vähentyä ilmastonmuutoksen aiheuttaman eroosion johdosta, on yhä pienempi määrä ruokaa saatava riittämään kasvavalle määrälle ihmisiä. Kokonaisten maiden muuttuessa elinkelvottomiksi myös väestöntiheys kasvaa niissä maissa, jotka eivät ole muuttuneet ihmisille liian kuumiksi tai jääneet kohoavan merenpinnan alle. Kehitysapu on paras keino hillitä ilmastopakolaisuutta, ja se tulee Suomelle pakolaisia halvemmaksi. 

Uudella sukupolvella erilainen arvomaailma 

Ilmastonmuutos on pitkälti myös sukupolvikysymys. Politiikassa ilmastonmuutoksen kieltävät lausunnot tulevat usein vanhemman sukupolven jäseniltä, ja lähestyvää ilmastokriisiä esillä pitävät lausunnot puolestaan nuoremmilta. Nuorille on itsestäänselvyys luottaa tutkittuun tietoon ja ajatella pitkällä tähtäimellä siten, että maailma säilyy elinkelpoisena myös heidän lapsilleen. Moni synnytysikäinen nainen pohtii, uskaltaako hankkia lapsia, jos yhteiskunnan romahdus häämöttää kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päässä – jotkut ovatkin ryhtyneet synnytyslakkoon. 

Ensimmäistä kertaa on nähty myös alaikäisten nuorten järjestäytyvän kansalaisliikkeeksi, jonka tarkoitus on taata että heillä on tulevaisuus. Enää #Elokapina-liikkeestä ei voida puhua marginaalisena ilmiönä tai nuorten lintsauksena, sillä kansainvälisillä mielenosoituksilla saatiin aikaan YK:n ylimääräinen yleiskokous ilmastonmuutoksesta ja sen torjunnasta. Suurin osa aikuisten järjestämistä mielenosoituksista ei ole johtanut samaan lopputulokseen. Juhlapuheissa tulevaisuus on lapsissa ja nuorissa, mutta vielä se ei ole johtanut poliittisiin toimiin. 

Yksilön syyllistäminen ei enää auta 

Suomessa – ja toki muuallakin – poliitikot ovat saaneet pitkään vältettyä ilmastokriisiin tarttumista kehottamalla kansalaisia toimiin omassa yksityiselämässään. Syökää vähemmän lihaa, kierrättäkää, älkää ostako turhia tavaroita, lopettakaa lentäminen. Tällaisilla neuvoilla ilmastonmuutosta olisi voitu hillitä vielä kymmenen vuotta sitten, mutta enää siihen ei ole aikaa. Yksittäisen kansalaisen lentovalinnat eivät yksinkertaisesti ole verrattavissa hallituksen päätöksiin lentoverosta, kaivoslain tiukentamisesta, avohakkuiden lopettamisesta ja turpeennoston kiellosta. 

Yksittäisiä kansalaisia syyllistetään silti – siitä syystä, että se on helppoa. Henkilö, joka ei itse halua tehdä omassa elämässään ilmastokriisiä torjuvia valintoja, ajautuu helposti kritisoimaan ilmastoaktivistia, joka syö kerran viikossa lihaa ja on lentänyt kerran Ruotsiin. Tällainen diskurssi kuitenkin sumentaa sitä tosiasiaa, että ensisijainen vastuu globaalien, yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisesta on yhteiskunnan hallinnolla, ei suinkaan sen kansalaisilla. Tarvittavat suunnanmuutokset ovat liian isoja yksilötasolle. 

Asenteenmuutos, vaikein muutos 

Pitkässä juoksussa ei ole kestävä ratkaisu, että ilmastokriisi ratkaistaan kannustamalla kansalaisia askeettiseen elämäntapaan – pelkkää kasvisruokaa, ei matkustelua, ei autoja, ei kuluttamista, ei mitään. Tällaisen elämäntavan valinta on toki kunnioitettavaa, mutta nykyisten lakien ja hintojen puitteissa erittäin haastava toteuttaa. Hallituksen tulee ohjata kuluttajien toimintaa siten, että ilmaston saastuttaminen on vaikeaa ja kallista – ja ilmastokriisiä hillitsevien valintojen tekeminen helppoa ja edullista. 

Kansa tottuu mihin tahansa, kunhan tarpeeksi aikaa kuluu. Kenties me tottuisimme myös ajatukseen, että ilmastokriisissä tulee kuolemaan miljoonia. Mutta haluammeko me tottua siihen? Vai haluammeko mieluummin tottua luottamaan siihen, että päättäjät tekevät valintoja yhteisen hyvän puolesta, sallivat kansalaisille edelleen valinnanvapauden, mutta säätelevät silti verotuksella, paljonko eri teollisuudenhaarojen sallitaan saastuttaa? Kangaskassi on helppo ottaa mukaan kauppaan, kun siihen tottuu. Ennen tottumista se on vaikeaa. 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *